torstai 19. tammikuuta 2017

Torstai

Viiminen päivä ja aika käy vähiin! Mutta ei hätää onneksi olen hyvällä mallilla ja melkein valmis! Keskiviikkona ja tänäänkin tapahtui harmillinen asia sillä, revontuleet eivät onnistuneet ja niitä joutusin vähän muuttamaan erinalaiseksi. Uudestaan suunnittelin ja sain idean, hyvän sellaisen taustalle! Päätin kokeilla sitä ja noh, tässä hän nyt sitten on! Ideani taustaan lähti siitä kun halusin jotain värikästä, koska revontuleet ja tämä värikäs tausta plus värien miksaus näytti hyvältä, joten aattelin että tämä on täydellinen omasta mielestäni! Kysyin myös mielipidettä muilta! Halusin myös erottua massasta ja toivottavasti erotuin tarpeeksi ja riittävän hyvin! Lisäsin tähän kuvaan siis salamat, leijonan/tiikerin joka luo pelottoman ilmeen ja säikäyttää muita! Koska suomalaisen pitäisi olla peloton, rohkea, ja itsevarma voittaja!

Keskiviikko

Keskiviikkona aloitin tekemään lisää piirrustuksia ja sain muutaman idean! Ajattelin aluksi että, siihen leijona työhön voisin laittaa taustalle revontuleet joten tuumasta toimeen! Harmikseni se ei onnistunut revontulien kanssa, koska niistä ei tullut sellasia mitä halusin. :( Mutta ei lannistuta harjotus tekee mestarin! #suomi100 #visu16 #visualistitehtävät #illustraattori #suomileijona

Maanantai

Maanantaina ryhmäni kanssa alettiin piirtämään suomileijonaa eli jokainen piirsi omia luonnoksia ja valitsee niistä parhaimman, joka päätyy sitten lopulliseksi tulokseksi. Itse piirsin leijonan pään ja vartalon siten, että leijona on rohkean näköinen eikä häntä pelota lainkaan, koska suomalaiset eivät saa näyttää pelkoaan! Laitan tähän kuvan leijonastani myöhemmin! Piirtämiseen meni koko päivä. Tässä on ensimmäisiä leijona piirrustuksia ja ekoja ideoitani

#illustrattori #suomi#suomi100 #visu16 #visualistitehtävät #leijona

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Suomalaisuus

Helps! Tänään vastaan kysymyksiin ja kerron  jne.

Saimme uuden projektin, joka oli 100 leijonaa. Eli mitä kaikkea siihen piti tehdä? No siihen ekaksi piti lukea Finlaysonin sivuilta että mikä on finlayson ja mitä se tekee jne, sitten piti lukea  http://www.100leijonaa.fi sivustoa jossa oli lisätietoa kilpailusta. Tutkisimme tätä sivustoa ryhmissä.

Mitä suomalaisuus merkitsee sinulle? - Suomalaisuus merkitsee minulle sitä, että suomalaisena saan käydä suomen kielistä koulua. Mun ei tarvitse maksaa koulusta mitään 1000€ kk tai muutenkaa maksaa siitä mitään niin kuin Amerikassa tarvitsee jos menee yliopistoon.

Mikä on isänmaallisuus? Isänmaallisuus on sellainen sana, joka tarkoittaa että rakastaa omaa maataan ja on ylpeä olla suomalainen.

Mikä on Suomileijona ja mistä sen nimi tulee? Suomi leijona on Suomen vaakuna merkki ja sitä käytetään myös kaikissa jääkiekko peleissä, ja niiden paidoissa.

Mistä etsit tietoa?
Etsisin tietoa netistä esim wikipediaa käytin nytten ja myös pintrestiä.

Mitkä lähteet auttoivat tiedon hakua?- Pintrest opettajat ja wikipedia.

Mikä on 100 leijonaa? Koulun kanssa osallistuttiin kisaan, joka on 100 leijonaa. Sitten annettiin ohjeet, että mitä pitää tehdä. Ja aloitettiin työt! Se mitä työtä teimme oli sellainen että piti suunnitella Suomileijonan vaakuna uusiksi, ja sai myös olla vapaat kädet!
#suomi100 #suomalaisuus #suomileijona #tehtävä #visu16

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Bloggaus tehtävät

Heippa! esittelen teille mun työssäoppimispaikkaa vähäsen ja kerron siitä vastaamalla työssäoppimispaikka kysymyksiin! Tässä kysymykset!

Aloitin hommat Pentik liikkeessä 7.11 ja lopetin ne 21.12, vähän ennen joulua. eli olin siellä noin kuusi ja puoli viikkoa.
Pentikissä oli todella kiireistä joulun alla ainakin, sillä siellä piti tehdä aika monta pakettia tietyssä tahdissa, joka oli nopeaa tahtia! Pentikin liike on avara, ja monien hyllyjen lisäksi sieltä löytyy myös sänky, joka on esillepanossa oikein hyvä paikka laittaa esimerkiksi peittoja lakanoita ja tyynyjä. Sängyn päädystä löytyy myös valkoinen seinä joka on todella kaunis, sitä korosti poronpää ja välillä myös Pentikin oma sarja Kivi lautaset.

1. Esittele työssäoppimispaikkasi.

     Mikä on Pentik?
     - Pentik Oy on vuonna 1971 perustettu suomalainen Anu Pentikin perustama keramiikka- ja sisustustavara-alan perheyritys. Posiolla sijaitseva tehdas on maailman pohjoisin keramiikkatehdas. eli tehdas jossa tehdään kaikki Pentikin tavarat keramiikasta tekstiileihin ja muuhunkin. Yrityksellä on yli 75 myymälää Suomessa, 80 Ruotsissa ja Venäjällä sekä Norjassa. Pentik on johtava suomalainen sisustusbrändi, joka tuo tuulahduksen pohjoista kauneutta.

Mitä Tein Salon Pentikissä/Mitä oppisin siellä?
- Pentikissä tein todella paljon paketteja näin joulun alla, koska niitä tarvitaan siellä paljonkin.
Opin että valmiiden pakettien piti näyttää siisteiltä ja hienoilta. Paketit tehtiin sellofaaniin siihen näyttävä rusetti. Lahjanaru rusettien tekeminen kuului myös paketteihin, ja niiden piti olla pyöreitä ja tiukkoja. Opin pakettien teosta itsehillintää, ja tarkkaavaisuutta sekä oppisin uuden tavan paketoida.
Käytin tätä oppia paketoidessani joululahjoja. Eli pakettia tehdesssäni piti olla tarpeeksi hyvänkokoinen sellofaani, koska jos se oli liian pieni se ei peitä tarpeeksi hyvin takaata. Sellofaani paketeissa, jos tuli paketti esimerkiksi mihin sisältyi lämpökynttilät, niin niihin piti tehdä teippaukset sinne taakse että paketti pysyisi pohjasta kiinni ja ei aukeaisi. Kassalla ollessani, tavara joka tulee lahjaksi, niin siitä piti ottaa hinnat pois. Kaikista tärkeintä oli kassalla oli se kun piti oppia kassankäyttö huolellisesti ja tarkasti, koska se olisi kauhea virhe, jos antaisi väärin rahaa takaisin.
Opin myös pestä lattiaa erilaisilla välineillä.

 Minkälaisia paketteja tein?
- Itse tein aika paljon niitä paketteja jotka sisälsivät: Vekkikynttilä(värit: valkoinen, harmaa, molemmat punaiset eli tummanpunainen ja kirkas punainen, ei pinkki.) +tulitikut,.  Toiseen pakettiin sisältyi. Enkelilasi+roikotin+harmaa hopea sydänruutu tulitikut+ valkoinen, punainen tai jopa harmaa lämpökynttilä.  Varpulasi+roikotin+amaryllis tulitikut+ punainen tai valkoinen lämpökynttilä. Poro paketteja tehtiin monta erilaisia, joihin sisältyi eri porot joskus erinkokoisetkin. Poropakettiin kuului: Hopeoitu petra poro+ valkoiset lämpökynttilät+ amaryllistulitikut. 2 poro paketti on:  Näin 6 ja puolen viikon aikana voisin sanoa että kädet ovat kipeitä.


Mikä on Pentikin idea?
- Pentikin idea on tuoda pohjoista kauneutta ja kodikuutta ihmisten ympärille. Klassikkomme sekä neljä kertaa vuodessa vaihtuva sesonkimallistomme tarjoavat monipuolisia tuotteita sisustamiseen ja kattaukseen.

Millainen on Salon Pentik?
- Salon Pentik on pieni mutta avara ja kaunis liike Salossa Plaza nimisessä kauppakeskuksessa. Salon Pentikissä riittää tavaraa,  kuinka paljon liikkeeseen mahtuukaan. 

Millainen on Salon Pentikin tuotevalikoima?
- Salon Pentikissä löytyy kaikki keramiikka- tekstiilit, kattaus, sisustus ja herkut.
keramiikan ylläpidossa piti pyyhkiä pölyt hyllyistä ja keramiikasta eli laseista, mukista, kupista, lautasista, kulhoista. Herkkujen ylläpidossa, piti katsoa päivämäärät, ettei tule vanhentuneita herkkuja esille ja laatikoihin missä niitä säilytettiin.

Salon Pentikissä riittää työntekijöitä 5-7 henkilöä, joista jokaisella on oma vuoronsa. Ilta vuorolaisia tulee joskus 2-3 henkilöä ja aamulla olevat lähtevät siinä 4-6 aikoihin. Pisin iltavuoro on klo 20 koska kauppakeskus sulkeutuu klo 21 ja Pentik liike sulkeutuu noin klo 20. 

Missä olet töissä?

-Työssäoppimispaikkani on Salon plaza nimisessä kauppakeskuksessa Salossa! Se on 1 kerroksessa uudella puolella sitä vastapäätä oleva liike on H&M ja vieressä ihan uusi liike nimeltä Snoopperi. (askartelu liike)

Esittele yrityksen tuoteryhmät, tuotealueet ja tuotteet pääpiirteittäin.- Pentikissä on tuotteita ja niiden tuotealueet ovat: kattaus, tekstiilit, sisustus ja herkut. 

Kattaukseen kuuluu: aterimet ja keittiövälineet, kupit,lasit ja lasikaatimet, lastenkattaus, ja lautaset ja kulhot, purkit, servetit, studio-keramiikka ja tarjoiluastiat ja vuuat, tarjottimet ja leikkuulaudat, muu kattaus. 

Tekstiiliin kuuluu: huivit, kankaat ja verhot, keittiö tekstiilit, kylpyhuone tekstiilit, lasten tekstiilit, laukut ja kosmetiikka laukut, matot, tyynyt ja torkkupeitot, vuodevaatteet ja sekä päiväpeitot. 

Sisustukseen kuuluu: hyvinvointi, kalusteet, kehykset ja peilit, kirjat ja kortit, kynttilänjalat ja maljakot, kynttilät, lasten sisustus, lyhdyt, sisustuskoristeet, säilytys, valaisimet, ja sekä muu sisustus.

Herkkuihin kuuluu: Hillot, hunajat, hyytelöt, kahvit, teet, kastikkeet ja siirapit, karkit, mehut ja glögit, ja sekä muut herkut 
         

  1.  Kerro mitä eroavaisuuksia eri esillepanoilla on. Minkä nimisiä esillepanot/esillepanoalueet ovat? - Pentikin kattaus pöydän kattaus vaihtelee vuodenaikojen aikaan hyvin paljon esim kun oli itsenäisyyspäivä tai isänpäivä tulossa niin itsenäisyys päivänä siellä pöydässä oli sini- valkoinen teema. Nyt siellä on joulu teema. 
  2. Työpaikkasi sanasto. Listaa ainakin 15 uutta sanaa mitkä olet oppinut ja kerro mitä kukin sana tarkoittaa.
        1. Hävikki= poistetaan tuote pois myymälästä jos se on rikki tai virheellinen.
        2. Kakkoslaatu = jos tuotteessa on esim ruostetta tai muuta vikaa, niin sitten               tuotteeseen laitetaan punainen viiva, joko tuotteen pohjaan tai hintalappuun.

5.   Selvitä mitä lisämyynti ja ristiinmarkkinointi tarkoittavat. itse en ole tehnyt lisämyyntiä kauheesti koska en ole ollut niin paljon kassa kuin muut mutta niitä tulee esim jos asiakas ostaa kassalla olevia tuotteitta jotka ovat tyrkyllä niin siitä tulee lisämyyntiä. Ristiinmyynti on sellaista jos asiakas haluaa ostaa kaksi tavaraa jotka sopivat yhteen esim kynttilän ja siihen jalan tai alustan.

6. Trendit. - Trendit Pentikissä tällä hetkellä ovat kynttilät, paketit, ja lautas sarjat. esim valo, vanilija merkit. Lisäksi trendeinä Pentikissä löytyi myös sellaiset kuin kaikki valmiiksi tehdyt paketit mitkä lähti nopeasti myyntiin. Esimerkiksi vekkikynttilä paketit niin, ne olivat ainaskin yksi niistä jotka lähtivät nopeasti.
Eniten mitä asiakkaat kysyivät liikkeessä olivat keramiikkaa eli astioita.

7.Tee kuvaus omasta työviikostasi, jossa kerrot edellä mainituista asioista. - Pentikissä mä tein enimmikseen paketteja sellofaanissa olevia. Olin välillä kassallakin ja sain paljon neuvoa siellä olemiseen. muut työkavereistani olivat enimmikseen kassalla eli asiakaspalvelussa olin minäkin auttamassa myös siellä, mutta nyt tein vain pelkkiä paketteja takahuoneessa ja kävin varastossa hakemassa tavaraa ja viemässä myös sinne kamaa.
Myymälä päälikkö Nina oli auttamassa minua pakettien teossa, ja sain häneltä paljon neuvoja. Nina oli joka päivä viikosta (huom ei lomana aikana) paitsi ei perjantaina koska hänellä on vapaapäivä. Silloin tein siellä toisen pomon luvalla kaikkea ellei hän ollut kipenä silloin. Tämä toinen väliaikana oleva pomon nimi on Hanna. 

Mitä vuoroja sitten tein siellä? - Itse tein siellä 8,5h päiviä johon sisältyi kaksi 10 minuutin breikkiä tai yks 20 minuutin breikki ja ruokatauko. Mun oma vuoro alkoi 8.45-16:30 eli tein periaatteessa aamuvuoroa tai väli vuoroa. Itse en tehnyt iltavuoroa, koska se oli hankalaa itselleni siellä, joten joku muu teki niitä. Meillä kävi siellä toinen harjoittelija myös joka oli 2 viikkoa siellä.

  1. 9. Myymälä tilan skannaus. - Sisäänkäynti alue on hyvä koska etupöydät näyttävät kivasti tavaoroita kuten näyteikkunoissakin. Teippaukset ovat selkeät. Näkyvät hyvin. Värit sopivat hyvin yhteen. olen varma että asiakkaat tunsivat itsensä tervetulleeksi, koska toivotimme heille heippa tai hei. Parasta tässä oli kun sai auttaa asiakkaita ja onnistui siinä. Muistan vieläkin, kun olin kassalla ekaa tai tokaa kertaa niin sain taka tukea eli toinen työntekijä tai pomo oli takanani ohjeistamassa. Se fiilis oli huikean hyvä! :)